Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

Maalaukset 2012-2013

”Maalaukseni kumpuavat epäsuorasti omasta elämästäni ja sen tapahtumista, tunteistani ja muistoistani. Käytän voimakkaita väririnnastuksia, ja maalauskieleni on monesti vapaata, hetkellistä ja kerroksellista. Esteettisyys on maalatessani tärkeää minulle, mutta voin kääntää sen myös leikittelyksi itseni ja katsojan välillä. 

Maalaaminen on minulle täynnä vastakohtia: ohutta läpikuultavaa ja peittävää maalia; turkoosia ja voimakasta kadmiumpunaista; tasaista pintaa ja näkyviä vetoja; suljettuja sommittelullisia muotoja sekä jatkuvaa liikettä.  Iloa ja turhautumista, johonkin muualle pääsemistä ja taas kuitenkin olen ymmälläni, miten jatkaa. 

Lyhyitä hetkiä, nopeita hetkellisiä vetoja. Kärsivällisyyttä opettava päivien tauko välillä jolloin maali kuivuu. Taas seuraavat kerrokset, elementtien sijoittelu, pohdintaa…  Uusi pinta, uusi väri, uusi suunta. Muistoja, hetkiä, takautumia, silmänräpäyksiä, tunteita, hajuja, makuja. Kuvallisia muistumia maalauksissani, jotka ovat lähteneet liikkeelle värisävyistä tai muodoista.”

Kuvagalleria