Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

Lumous - maalaussarja 2010

Maalaussarjani lähtökohtana ovat ulkomaailmasta löytämäni väririnnastukset ja niiden siirtäminen maalauskieleeni.

Maalauksieni lähtökohtana ovat kesällä siemenistä kasvattamieni kesäkukkien värisävyt ja kesäisen luonnon ja pihan äänet, tunnelmat, hajut ja maut. Kukat puutarhassani muodostivat impressionistisia sekä romanttisen lumoavia värirykelmiä. Luonto loi upeita, uusia, minua kiinnostavia uniikkeja väririnnastuksia, joita olen poiminut ja muokannut maalauksiini. Tunnepohjainen maalaustapahtuma ja värin intensiivisyys ovat pääosassa näissä maalauksissani ja työskentelyprosessissani.

Teoksissani en hae syvyysvaikutelmaa. Tutkin elementtien vierekkäistä vuorovaikutusta eli miten muodot ja niiden värisävyt tukevat toisiaan maalauspohjan luomalla pinnalla. Ohuet, läpikuultavat harsomaiset kerrokset kilpailevat paksumpien ja peittävien kanssa. Yhdessä ne muodostavat maalauksen pintaan vaihtelevan muodostelman, jossa osa sävyistä nousee toistensa päälle. Myös itse maalin sattumanvarainen käyttäytyminen tuo maalauksiini minusta riippumattomia elementtejä.

Lumous - maalaussarjan teoksia on ollut esillä mm. vuonna 2010 Galleria Rongassa Tampereella, Galleria Ansa Puntalossa Sastamalassa sekä Vammalan seudun taideyhdistyksen 50 -vuotisjuhlanäyttelyssä Siilinrannassa, Sastamalassa.

Kuvagalleria